Thumbnail st kankaanpaa keksi taitoliitto puutyo8246

Käsityön koulutuspolut – Kuinka siirrämme taitoja tulevaisuuteen? -seminaari

Onko käsityötaidoille tarvetta tulevaisuudessa? Rakennetaanko puuveneitä Suomessa vielä tulevaisuudessa? Entä kenen vastuulla on edistää parsimisen ja paikkaamisen taitoja? Näistä ja muista teemoista keskustellaan Museoviraston, Käsi- ja taideteollisuusliitto Taito ry:n ja Käsityöringin järjestämässä Käsityön koulutuspolut – Kuinka siirrämme taitoja tulevaisuuteen? -seminaarissa 9.5. Kansallismuseossa.

SEMINAARI

Käsityön koulutuspolut – Kuinka siirrämme taitoja tulevaisuuteen?

Tiistaina 9.5.2023 klo 13.00-16.00
Kansallismuseon auditorio, Mannerheimintie 34, Helsinki


Seminaarissa esiintyy useita alan asiantuntijoita eri puolilta käsityön kenttää. Iltapäivän aikana kuullaan puheenvuoroja käsityötaitojen siirtämisen tulevaisuudesta. Seminaarissa esitellään myös Taitoliiton syksyllä 2022 julkaisema selvitys ”Käsityön koulutuspolkuja”, joka luo poikkileikkauksen käsityön koulutuksesta ja oppimisen mahdollisuuksista Suomessa. Selvitys tuotettiin osana Suomen ensimmäistä raporttia Unescolle aineettoman kulttuuriperinnön yleissopimuksen toteuttamisesta. Tapahtuma on osa Euroopan kulttuuriympäristöpäivien elävä perintö-teemavuotta.

Ilmoittaudu seminaariin 4.5. mennessä. Ilmoita lomakkeella tuletko Kansallismuseolle vai seuraatko etänä verkosta. Lähetämme linkin streamiin ilmoittautuneille. Linkin tapahtuman videotallenteeseen saa pyytämällä (leena.marsio(at)museovirasto.fi)

OHJELMA

Muutokset mahdollisia

13.00 Tervetuloa, Minna Hyytiäinen, Taitoliitto

13.05 Elävä perintö ja käsityöt – suojelun näkökulma, Leena Marsio, Museovirasto

13.20 Käsityön koulutuspolkuja, Anna-Mari Raunio ja Tuiti Paju, Metropolia Ammattikorkeakoulu

13.55 Taito- ja taidekasvatuksen nykytila varhaiskasvatuksessa – tuloksia Karvin tutkimuksesta, Anne Posti, Itä-Suomen yliopisto

14.15 Kahvitauko

14.40 Onko peruskoulussa tilaa käsityölle? Tiia Hintsa, Opetushallitus

15.00 Millaisia taitoja tulevaisuuden käsityöopettaja opettaa? Sirpa Kokko, Itä-Suomen yliopisto

15.20 Paneelikeskustelu: Tulevaisuuden käsityö - puhdetyötä vai ammatti?
Minna Hyytiäinen, Taitoliitto
Pirita Seitamaa-Hakkarainen, Helsingin yliopisto
Tiia Hintsa, Opetushallitus
Tuiti Paju, Metropolia Ammattikorkeakoulu

15.55 Tilaisuuden päätössanat

16.00 Seminaari päättyy

Kuva: Taitoliitto / Suvi-Tuuli Kankaanpää

Tapahtuman osoite