Villiyrttejä.

Elossa – luonto ja elävä perintö

Mikä ihmeen hortoilu? Miten metsäkulttuuria tallennetaan? Mitä kansallispuistokummi Peltsi tuumaa luonnosta? Luontoon liittyy valtavasti eläviä perinteitä.

Luontoon liittyvät elävät perinteet voivat olla esimerkiksi tietoja, taitoja, tottumuksia ja uskomuksia, jotka kumpuavat suhteesta ympäröivään luontoon. Maantieteellinen sijainti, ilmasto ja suhteemme niihin muokkaavat ja luovat kulttuurissamme eläviä perinteitä monella tavalla. Näitä voivat olla esimerkiksi perinteinen tieto ympäristöstä, paikallisesta kasvistosta ja eläimistöstä sekä kaikki se toiminta, jota luonnossa teemme.

Seminaari on lähtölaukaus luontoon liittyvien elävien perinteiden kartoittamiselle. Seminaarissa kerrotaan tarkemmin Unescon sopimuksesta sekä elävän perinnön vaalimisen prosessista. Yksi sopimukseen liittyvistä toimista on keväällä perustettu luontorinki, monialainen toimijaverkosto. Päivän aikana kuullaan useita luontoon ja ympäristöön liittyviä puheenvuoroja ja tuodaan näkökulmia perinteen vaalimiseen ja uudistamiseen. Seminaaripäivän aikana pidetään myös työpajoja, joissa keskustelua jatketaan.

Seminaarin järjestivät yhteistyössä Museovirasto, Metsähallitus, LUSTO Suomen Metsämuseo, Suomen latu, Suomen Metsäyhdistys sekä muut luontoringin toimijat.

OHJELMA

9.30 kahvit

10.00 Seminaarin avaus, Sirpa kärkkäinen, Suomen metsäyhdistys (video)
10.10 Unescon sopimus ja elävä perintö, Leena Marsio, Museovirasto (video)
10.30 Retkieväitä

  • Keskustelua

12-13 lounas (omakustanteinen)

13-13.40 Suhteessa luontoon

  • Kansallispuistokummi Mikko Peltsi Peltola (video)
  • Helisee rannat, Ukko Kärkkäinen (video)

13.40 Samoilua (6x10 min)

  • Maatiaisaate kulttuuriperinnön säilyttäjänä, Maija Manninen, Maatiainen ry (video)
  • Kaikkien oma pikinokka pystykorva, Antti Aarnio, Suomen Pystykorvajärjestö ry (video)

14.40 Leirinuotiolla (Työpajat)

  1. Mitä luontoon liittyviä perinteitä ja hyviä käytäntöjä elävän perinnön wikiluetteloon?
  2. Miten vaalitaan luontoon liittyviä eläviä perinteitä? Mitä hyviä käytäntöjä on?
  3. Miksi elävä perintö on tärkeää?

15.30 työpajojen purku (video)
16.00 Päätössanat Anu Vauramo, Metsähallitus (video)

Seminaarin puheenjohtajana toimi Sirpa Kärkkäinen, Suomen Metsäyhdistys

Tapahtuman osoite

Kansallismuseo, 34, Mannerheimintie, Helsinki